Tämän kertaiseen lauantaiklassikkoon ei liity mitään kummempia tarinoita, kunhan on iskenyt aikoinaan ja maistuu edelleenkin hyvältä. Dire Straitsia kuuntelin muutamaa levyä ja kärkipäästä kappaleita on tämä Walk of Life. Plussana on vielä tuo hauska video.
Today's Saturday classic doesn't come with any special story, I just liked the band and this and their other songs still feel good. I had three middle Dire Straits albums and one of the top songs from those is Walk of Life. And the video is funny.
Tässä tuli taas opittua itsekin uutta - bändin porukka näytti vaihtuneen aika tiuhaan, esimerkiksi Mark Knofplerin veli erosi kesken albumin teon ja myöhemmin toinenkin jäsen lähti studiosta ja olipa muitakin eroamisia. Videon alkuperäinen versio kertoi metron katusoittajan kohtalosta, mutta USAa varten tehty urheilupätkävideo on ollut suositumpi.
Lisää lauantaimusaa löytyy täältä.
Lisää lauantaimusaa löytyy täältä.
While making this post I learnt again new things - for example the mood of the band was probably quite stormy as several members resigned. Even Mark Knopfler's brother quit while they were recording an album. Another interesting fact was that there was an original version of this music video that told a story of a street musician but this sports version for the USA market became more popular.
You can find more classics here.
You can find more classics here.
Kiitos iloisesta lauantaibiisistä. Tuttu on, mutta hauska video oli minulle uusi.
VastaaPoistaEipä kestä. Videohan on tosiaan kuin jostain hauskimmat kotivideotohjelmasta! 😃
PoistaTuo on muuten totta, kun etsii noita linkkejä klassikoihin, niin aina oppii jotain uutta. Muistaisipa vaan sen kaiken :D
VastaaPoistaDire Straitsia tuli aikanaan kuunneltua parin ekan älppärin verran, sitten bändi jotenkin unohtui minulta. Tosin tämä Walk of Life on kyllä tuttu. Radion soittolistoilla Dire Straits oli 80-luvulla todella suosittu,
Itselläni tais olla albumit 3-5, ekoissa on tuttuja biisejä, muttei jotenkin näytä biisilista niin tutulta. Ehkä se detaljien muisto palaa sitten kun tulee bändin nimi taas esiin tms...
PoistaTämä on niin hyvä ja yksi niitä ikuisuusbiisejä, eli ei kulu kuluttamallakaan! Dire Straits on ollut minulla viime aikoina vähemmällä kuuntelulla, joten tosi kiva kun soitit tätä pitkästä aikaa. Videota ei voi virnistelemättä katsoa, sen verran hupaisa se on.
VastaaPoistaNäitä vanhoja hyviä riittää niin paljon, että aika tutkimusmatkaa tää on ittellekin. Ulkona tulee kuunneltua podcastejä, mutta vois nyt aina välillä ottaa musaakin, kun tuli otettua se Apple Music -ilmaistilaus, joka kohta vaihtuu maksulliseksi.
PoistaSusu: ei tarvi muistaa asiaa, kunhan muistaa mistä sen löytää. ;)
VastaaPoistaMun DS on Love over gold jota myytiin näppärällä kytkyjipolla, cd-soitinta esiteltiin soittamalla tuota levyä. Onhan siinä todella hyvät soundit ja cd-levy toi sen esiin hienosti, ei ritinää, rätinää, poukkoilua jne joka kuulema onkin se juttu ja siksi älpeet palaavat vauhdilla. Joskus tuntuu että....elämä on ei keksi nyt muuta sanottavaa;D
Alchemy -live joka tuli LOGn jälkeen on myös mun albumilistan kärjessä. Muistan kun vähän vanhempi kaveri hehkutti Monacon keikkaa, laserjoutsenet lensivät linnasta merelle päin ja DSn progressiivinen pop keinutti kansaa ja tunnelmaa, rehellisesti - aivan stanan kateellinen...vähän vieläkin.. .=)
Minusta DSn perusrock/pop on omanlaistansa ja Knopflerin kitaran soittotyyli ja sen luoma soundi oli/on ihan oma juttunsa. Hän nähkääs ei soita plektralla vaan kynsillä ja vielä niin että asetaa kynnen kielen alle ja nostaen napsauttaa sitä jollain tulee tiukka, nopeasti kääntyilevä ja hallitun kuuloinen kitarointi joka istuu tehtyyn taustaan kuin hikipantaotsainen jänis susilaumaan keskelle joenrantaan.
Eeppisin poppibiisi on Telegraph road, rakastan.
Tämä Walk of life on niitä duurijollotuksia ja ihunan kepeänä virtaa..minun korvieni ohi, olen harvoin tuolla tuulella joten yleensä skippaan, biisissä ei ole sinänsä mitään vikaa, Sus' vaan on nyt erilailla piuhoitettu eläin;)
p.s. tuo kitaransoittotapa kannattaa tsekata jostain livevideosta jossa kuvataan pidempi pätkä Markia, en tiedä ketään kuka soittaisi noin jatkuvasti, terävän jälkensä ansiosta sen kyllä bongaa jos kitaristi kynsii kieliä..nimetään se nyt tässä kissatappelunäppäilytavaksi, plääh unohtakaa..paitsi jos pelaate hirsipuu-sanapeliä, heh.
Tavallaan hän näppäilee mutta kynsillä kun muut tekee sen yleensä sormenpäillä. Se että soittaa sillä tavalla kaikki, on outoa, kuulostaa tosin hiton hyvältä ja kun on jonkun oppinut hyvin niin miksi vaihtaa jos se ei ole rikki(komennan itseäni: - LOPETA!) sormet vaan tykkäsi näppistä naputtaa..huoh..
Kuulostaa huimalta tuo Monaco, vastaavia valoshowta tais pitää ainakin Jarre ja muistaakseni Oldfield myös. Tuo Knopflerin kitaran soiton detalji olikin jännä kuulla, taitaa olla aika rankkaa sormille, luulis ettei kaikki tollaseen pysty.
PoistaTelegraph road saa myös multa pisteet. Samantyyppinen pitkä on se Private investigations, jossa kans saa nauttia hommasta kunnolla, melkein kunnon Oldfield-menon verran.
Niinpä, niissä biiseissä on jotain progemaista, ei soitossa vaan pop-biisin olemuksessa.
PoistaJarren laserit oli omassa luokassaan, käyttivät pilvenpiirtäjiä hyväkseen. ja laserharp jos haet, niin sehän on järjettömän kokoinen vrt DP perfect strangers
Jep, progemaiseksi ne tulee varmaan ainakin siitä sävelten pidemmästä kehittelystä. Kurkkasin laserharpun ja jokin Time machine livenä oli eka - Tarja kuvas ääntä sanalla kauhee, mun mielestä ihan ovela ja kuuntelin kokonaan.
Poista