2021-05-15

Saturday classic - Nena 99

Kevytklassikkona soitetaan nyt nuoruuden ihastus Nena ja tunnetuin kappaleensa 99 Luftballons. Tietenkin alkuperäisellä kielellä saksaksi, koska se kuulostaa paremmalta.
For today I'm playing Saturday classic light - my crush from 1983 i.e. Nena and her most famous song 99 Luftballons. They also made an English version but for me this one is the best.





"Kun Nenan kitaristi Carlo Karges oli kesäkuussa 1982 The Rolling Stonesin konsertissa Länsi-Berliinissä, Mick Jagger päästi joukoittain ilmapalloja ylös taivaalle. Kun ilmapallot liikkuivat kohti horisonttia, ne näyttivät Kargesin mielestä oudolta avaruusalukselta; ufolta. Hän alkoi miettiä, mitä tapahtuisi, jos pallot leijuisivat Berliinin muurin yli Itä-Berliinin puolelle.

Nena halusi laulaa kappaleen heti, ja yhtye sai sen valmiiksi tunnissa. Yhtye halusi julkaista sen singlenä Saksassa, mutta levy-yhtiön mielestä se ei ollut tarpeeksi kaupallinen, sillä siinä ei ollut kertosäettä. Kappale kuitenkin julkaistiin, ja siitä tuli yksi 1980-luvun suosituimmista kappaleista."

Lisää lauantaiklassikoita täällä.
"While at a June 1982 concert by the Rolling Stones in West Berlin, Nena's guitarist Carlo Karges noticed that balloons were being released. As he watched them move toward the horizon, he noticed them shifting and changing shapes, where they looked like strange spacecraft (referred to in the German lyrics as a "UFO"). He thought about what might happen if they floated over the Berlin Wall to the Soviet sector.

Also cited by the band was a newspaper article from the Las Vegas Review-Journal about five local high school students in 1973 who played a prank to simulate a UFO by launching 99 (one was lost from the original 100) aluminized Mylar balloons attached with ribbons to a traffic flare. The red flame from the flare reflected by the balloons gave the appearance of a large pulsating red object floating over Red Rock Canyon outside the Las Vegas Valley in Nevada."

More Saturday classics can be found here.



12 kommenttia:

  1. Törmäsin yhteen saksaliseen Sanniin täällä jkl ja osasi puhua suomea aika hyvin. Aloin sitten heti korkkari-saksaa heittaa ja perään hyräillä tätä noinuntnointsigh luftpalluuns ja se oli että siis eikö suomalaiset tiedä kuin yhden saksalaisen pop-biisin??? Selitin sit et se oli älytön hitti aikoinaan ja että harvoja saksankileisiä mitkä on hitiksi kivunneet loput on sota-ajan biisejä.

    Myönnän myös tykästyneeni tähän, oli niin opikkeuksellisen pirteä ja ihq, toki piti salaa diggailla kun oli Iron Maiden-hevitukka!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä niitä saksaksi laulettuja varsinkaan ennen montaa ollut. Kasarilla oli Kurikan lukios vaihto-oppilaslikka Australiasta ja se harmitteli meikäläisten tietotasoa, että Australias on paljon muutakin kuin Paul Hogan. 😄 Ja Nena oli kyllä söpö! Ja on itte asias edelleenkin hyvän näköinen: https://www.ecosia.org/images?q=nena

      Poista
    2. Nenalla on tietty söpö...nenä!! Juu ja muutenkin. Mä diggailin ACSalamaa ja sain kummitytön äidiltä niiden kaksi ekaa, aussi-painosta ja otin muutenkin vähän selvää mitä siellä soitetaan. hau kän vii dääns wail the beds aar bööning eli Midnight Oil mm. on sieltä

      Poista
    3. Tuohan oli jo sitten keskimääräistä enemmän Aussi-tietoa! 👍🏻

      Poista
  2. Mä kans lauloin Osakassa karaokehuoneessa Miyon ja hänen saksalaisen koulukaverin kanssa ollessa just tämän saksalaisen version 😃🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä valinta! Ja toivottavasti elo taas normalisoituu ja pääsette hakemaan ne nuudelit Osakasta. 😊

      Poista
  3. Aika harva saksalainen artisti tulee mieleen. Tän kuitenkin kuulin monesti kultaisella kasarilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep Pasi, varsinkin kun kasarilla oli vähemmän kanavia kuunnella musaa, niin hitit lävisti porukan kattavammin.

      Poista
  4. Tämä on ihana <3 Olen ajatellut itsekin soittaa tätä klassikoissa, mutta on aina jäänyt. Huippubiisi kerrassaan!
    Hauska tuo biisin syntytarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susu! Mullekin tuo oli uutta, lisäksi tuo enkkupuolen tieto oli lisää siihen miksi niitä palloja oli just 99.

      Poista
  5. Joo, huippubiisi! Tätä oli myös hyvä tanssia :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Vastaan jokaiselle!

Thanks for your comment!
I'll answer all of them.

.